parallax background

Aiemmat näyttelyt

Punainen lanka - Euroopan nykynaivisteja - 5.7.-4.9.2024

Patinan perinteinen naivistinäyttely tuo tänä vuonna ensi kertaa esille kansainvälistä naivismia Euroopasta! Näyttely tarjoaa katsauksen nykynaivismiin yhteensä neljästä eri maasta.

Näyttelyn taiteilijat ovat: Adžana Modlitbová (Slovakia), Kikka Nyrén (Suomi), Carole Perret (Sveitsi), Jan Vojtěch (Tšekki).

Näyttely avautuu yleisölle perjantaina 5.7. klo 15, mutta avajaisia juhlimme Suomen kuvataiteen päivänä ja Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä keskiviikkona 10.7. klo 14-17. Avajaisten yhteydessä näyttelyn suomalainen naivistitaiteilija Kikka Nyrén on Patinassa maalaamassa sekä kertomassa lisää taiteestaan!

EAPPI -ohjelman valokuvanäyttely Palestiinalaisalueiden selviytymiskamppailusta

Patinan ikkunassa on nähtävillä EAPPI -ohjelman valokuvanäyttely 4.6.2024 alkaen aina elokuun loppuun saakka. Näyttely on nähtävillä vuorokauden ympäri 31.8.2024 saakka.

Valokuvanäyttely kuvaa Palestiinalaisalueen asukkaiden arkista selviytymiskamppailua miehityksen alaisuudessa. Valtaosa kuvista on otettu Jordanjoen laaksosta, missä pääelinkeinona ovat lampaiden paimennus ja maanviljely. Paikalliset paimentolaiset eli beduiinit joutuvat vuosi vuodelta ahtaammalle Israelin armeijan vallatessa heidän maitaan omaan käyttöönsä. Maankäytön rajoituksien lisäksi esimerkiksi siirtokuntien aiheuttama häiriköinti, vedensaannin rajoitukset ja asuntojen tuhoaminen vaikeuttavat paikallisten elämää.

Esillä olevat kuvat on ottanut EAPPI-ihmisoikeustarkkailijana Jordanlaaksossa toiminut Leena Sillanpää. EAPPI on kansainvälinen ohjelma, jonka puitteissa vapaaehtoiset ihmisoikeustarkkailijat seuraavat ihmisoikeustilannetta sekä tarjoavat suojelevaa läsnäoloa paikallisille miehitetyllä Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. Ohjelman päämääränä on väkivallan kierteen katkaiseminen, miehityksen päättyminen ja oikeudenmukainen rauha. Suomessa EAPPI-ohjelmaa koordinoi Kirkon ulkomaanapu.

Rajattu äärettömyys: Ilkka Paajanen - 7.6.-3.7.2024

Hämeenlinnalaisen Ilkka Paajasen, kulttuurin moniottelijan, taiteilijan ja arkkitehdin näyttely Rajattu äärettömyys on esillä Galleria Patinassa kesäkuussa 2024.

Saksalainen kirjailija Johann Wolfgang von Goethe on käyttänyt ilmausta rajattu äärettömyys tarkastellessaan suunnattoman suurta holvattua tilaa. Hieman vapaasti ajatusta tulkiten tämän näyttelyn työt voi nähdä rajattuina otantoina suuresta äärettömyydestä.

Paajasen akryylimaalausten aiheet ovat rakennuksia, pohjautuen matkoilla piirrettyihin luonnoskirjakuviin. Piirtäminen tarjoaa aivan erilaisen mahdollisuuden kohteen tarkasteluun, maisteluun ja nauttimiseen kuin sen valokuvaaminen. Piirtäessä tarkastelee kohdetta kokonaisvaltaisesti, silmä tutkii kohteen muotoja, yksityiskohtia ja suhteita, jotka sitten käsi tulkitsee paperille. Nyt nuo vuosikymmenten aikana syntyneet piirrokset tarjoavat materiaalia maalauksille: rakennus on piirretty uudelleen ja värit levitetty palettiveitsellä. Lopputulos voi olla realistinen väreineen ja muotoineen, toisinaan taas impressionistis-abstraktinen.

Näyttely tarjoaa tilallisen taiteen kokemuksen eurooppalaisen rakennustaiteen ja arkkitehtuurin konteksteissa.

Etäisyyksiä: Ilpo Soikkeli & Elina Laine - 4.5.-5.6.2024

Etäisyyksiä -näyttelyn idea on jatkoa ensimmäiselle taiteilijasisarusten yhteisnäyttelylle ”Matkalla” Galleria Patinassa alkuvuodesta 2021. Matkalla-näyttely koostui Elina Laineen maalauksista ja Ilpo Soikkelin valokuvista. Näyttelyn myötä ihmeteltiin kuljettua elämän matkaa Elinan 50-vuotispäivästä inspiroituneina. Noin yhdeksän kuukauden kuluttua Galleria Patinan Etäisyyksiä - Distances -näyttelyssä vietetään Ilpon 60-vuotispäivää ja kuljetut matkat, koetut etäisyydet sekä elämänkokemuksen sävyttämät mielenmaisemat ihmetyttävät päivä päivältä enemmän.

Valokuvaaminen ja maalaaminen ovat olleet sisarusten henkireikä jo kouluajoista lähtien. Näyttelyssä on esillä kapalevylle vedostettuja väri- ja mustavalkovalokuvia vuosilta 2020-2024 sekä erikokoisia akryyli- ja öljyvärimaalauksia vuosilta 2023-2024. Sekä valokuvien että maalauksien kantavana teemana on etäisyys, joka voi olla niin fyysistä, henkistä kuin ajallistakin - mittavaa tai lähes olematonta. Teokset ovat mielenmaisemia, eivät kronologista henkilöhistoriaa.

Ateljeen aarteet - 6.4.-30.4.2024

Patinan perinteinen Ateljeen Aarteet -yhteisnäyttely kokoaa yhteen kymmenen taiteilijan teoksia.

10 taiteilijaa tuo oman ateljeensa aarteita teille löydettäväksi Patinaan. Näyttelyn ripustus on tuttuun tapaan värikäs ja ihanan runsas. Mukana on niin uusia kuin vanhojakin eri tekniikoin toteutettuja teoksia kuten keramiikka, maalaustaidetta sekä puureliefejä. Ostetun teoksen saa heti mukaansa ja näin näyttely myös elää hauskasti koko ajan.

Tänä vuonna mukana olevat taiteilijat ovat: Leena Hamberg, Maija Koponen, Ritva Korhonen, Raija Laitinen, Sanna Manninen, Ulla Martinmäki, Risto Puutio, Tiina Tainio, Pirjo Tikkinen sekä Marja-Riitta Vuorela.

LUOVA HULLUUS - 9.3.-3.4.2024

Luova hulluus on kahden ystävättären ja käsityöläisen Ella Hirsiahon ja Ursula Rautellin retrospektiivinen yhteisnäyttely.

"Kumpikin meistä on saanut luovuuden siemenen perintönä ja olemme tehneet erilaisia käsitöitä lapsesta asti. Meidän polut ovat risteilleet jo aiemminkin, mutta varsinaisesti yrittäjyys ja Yläkaupunki yhdisti meidät ystäviksi. Olimme mukana perustamassa Jyväskylän yläkaupungin yrittäjä -yhdistystä vuonna 2016.

Muutamien sattumusten kautta lähdimme ensimmäiselle yhteiselle reissullemme vuonna 2018 Marokkoon. Marrakeshin soukin kujilla tutustuimme paikallisiin käsityöläisiin ja -pajoihin. Kujilta löytyi erilaisia tarvikkeita kotiin tuomisiksi mm. kamelinkarvalankaa. Lisäksi reissasimme Atlas-vuoriston yli Saharaan ja autiomaan keitaalle ratsastimme kameleilla. Yövyimme hiekalla villamattojen päällä ja ihailimme Afrikan tähtitaivasta. Näin syntyi Reissuleidit!

Yhteinen intohimo on ollut itsemme kehittäminen, jota on parhaiten toteutettu monenmoisilla kädentaidon kursseilla. Laskimme, että yhdessä olemme käyneet yli kahdellakymmenellä kurssilla, esim. kalannahan parkitsemis- ja kasvivärjäyskursseilla. Yhdessä harrastaminen on ollut niin kannustavaa, että olemme lähteneet opiskelemaan tavoitteellisesti käsityöalaa. Ella on suorittanut käsityömestarin tutkinnon vuonna 2021 ja Ursula on näyttöä vaille valmis käsityömestari.

Idea retrospektiiviseen näyttelyyn syntyi halustamme jakaa luovuuden siementä eteenpäin sekä innostaa muitakin harrastamaan kaikenlaisia kädentaitoja."

"Käsityö on halvempaa kuin terapia!"

Merja Malkki: Oksan sivalluksia - 20v juhlanäyttely - 2.2.-6.3.2024

Merja Malkin näyttely Oksan sivalluksia sisältää taiteilijan suurikokoisia impressionistisia maisemamaalauksia eri vuosilta. Teokset käsittelevät ilmastonmuutoksen ja nykyisen poliittisen tilan mieleen tuomia kuvia.

Taiteilijaesittely:
"Olen kuvataiteilija Merja Malkki. Asun pienessä Vaara-Karjalaisessa kylässä, josta käsin olen työskennellyt useiden vuosien ajan eri maiden ja -alojen taiteilijoiden kanssa. Kuvataiteen teoksiani on monissa yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa ympäri maailman.

Työskentelyni on rituaali, jossa tarkastelen objekteja. Tutkin tilaa, aikaa, paikkaa sekä mieltä. Koen tärkeäksi saada kokeilla tutkimuksellisten teosten tekemistä, jonka seurauksena teoksissani on aina tietty konkreettinen osa minua. Käytän moninaisia kierrätettyjä sekä luonnosta löytyviä materiaaleja, jotka toimivat usein myös työvälineinä.

20-vuotisella kuvataiteen urallani olen ehtinyt kokeilemaan ja käyttämään laajasti eri taiteen tekniikoita öljymaalauksesta digitaaliseen taiteeseen. Toteuttaessani tilateoksia yhdistän perinteisiä taiteenlajeja sekä moderneja apuvälineitä kuten itse luomiani video- ja ääniteoksia. Olen etsinyt välinettä, jolla toteuttaa ajatustani elävästä kuvasta. Mitä se oikeasti on?

Työskentelytapani sekä laajat kansainväliset suhteet taiteen piirissä johtivat minut osalliseksi järjestämään myös Butoh tanssikursseja useamman eri toimijan kanssa. Kurssien aikana kehitin Butohmaalaus-tekniikan, joka myös kuvastaa ideologiaani taiteen tekemisen välineistä. Siveltimien sijaan taiteilija sekä maalausprosessi itsessään on taiteen tekemisen väline. Lopputulos on orgaaninen yhdistelmä taidetta, tunnetta sekä liikettä."

- Merja Malkki

Twitange II -hyväntekeväisyysnäyttely - 5.1.-31.1.2024

Patinan vuosi 2024 lähtee käyntiin hyväntekeväisyysnäyttelyllä, jossa on esillä lahjoitettuja teoksia yli 20 taiteilijalta. Koko näyttelyn tuotto käytetään lyhentämättömänä Tansanian Mufindin alueen lasten ja nuorten koulutuksen tukemiseen.

Näyttelyssä mukana olevat taiteilijat ovat: Pekka Anttila, Jouko Behm, Eero Heikkinen, Maija Kanerva, Ritva Korhonen, Susanna Kääntä, Martti Laaksonen, Elina Laine, Samuel Lehikoinen, Ville Lehtinen, Niko Lindström, Kristiina Lähteenmäki-Hein, Olga Malytcheva, Outi Markkanen, Päivi Meriläinen, Piia Myllyselkä, Essi Peltonen, Maria Pihl, Tiina Pitko, Tarja Pitkänen, Maarit Siltamäki, Tiina Sokka, Paavo Stenius, Emilia Tulla, Yrjö Varjanne, Tiina Vitikainen, Eija Voutilainen sekä Heli Väisänen.

Haluamme yhdessä auttaa lapsia koulutiellä, koska kuten tiedämme, koulutus on ainoa tie pois köyhyydestä. Näyttelyn nimi Twitange tarkoittaa hehe-kielellä ”auttaa toinen toistamme” – alue on hehe-kansan aluetta ja se on lähes kaikkien kotikieli.

Twitange -näyttely järjestetään nyt Patinassa toista kertaa, ensimmäinen näyttely pidettiin menestyksekkäästi vuonna 2022, jolloin näyttelyn tuotolla mahdollistettiin mufindilaisille lapsille muun muassa koulukenkien hankinta, reppuja, koulutarvikkeita sekä muita opiskelutarvikkeita.

Patinan Joulusalonki - 6.11.-30.12.2023

Patinan perinteisessä Joulusalongissa ovat mukana: Ritva Korhonen, Niko Lindström, Sveta Peura, Tiina Pitko, Tarja Rinta sekä Emilia Tulla.

Joulusalongista löytyy taiteen lisäksi tänä vuonna laaja valikoima kynttilöitä, kynttilänjalkoja, lyhtyjä, joulupalloja, tanzanialaisia kankaita ja -mekkoja, helmikulhoja, korvakoruja, helmienkeleitä, valokuvakehyksiä, kehyskukkaroita ja vaikka mitä muuta ihanaa pukin konttiin!

Syksyn sävyt - 6.10.-1.11.2023

Syksyn sävyt -näyttely tuo yhteen kuuden upean taiteilijan teoksia, jotka heijastelevat syksyn tunnelmia ja tunnetiloja. Näyttelyssä pääsee taiteen kautta pohtimaan sitä, millaisia olotiloja, mielenmaisemia ja tunnelmia syksyyn liittyy. Esillä on monipuolinen kokonaisuus syksyn sävyisiä teoksia, jokaisen taiteilijan ominaisen tyylin kautta heijastettuna. Mukana on maalauksia sekä valokuvataidetta.

Näyttelyn taiteilijat ovat: Ilkka Aho, Anna Haanpää-Vesenterä, Jaana Heikkinen, Katriina Korhonen, Ville Lehtinen sekä Saara Pouta.

TAIDE KIERTOON - 8.9.-4.10.2023

Jo perinteeksi muodostunut Taide kiertoon -näyttely kokoaa galleriaan uutta kotia etsiviä taideteoksia. Toisille tarpeettomat teokset saavat mahdollisuuden löytää tiensä uusille omistajille ja olla toisille aarteita!

Näyttelyssä on esillä teoksia mm. Väinö Hervolta, Laila Pulliselta, Vappu Heiskalta, Jonas Heiskalta, Hanna Varikselta sekä monelta muulta. Olemme rakentaneet näyttelyä yhteistyössä kuvataiteilija ja taidekriitikko Hannu Castrénin kanssa.

Annetaan yhdessä taiteelle uusi koti 💚

Kesäkekkerit -naivistinäyttely - 7.7.-6.9.2023

Patinan perinteinen naivistinäyttely kerää Kesäkekkereille upeat taiteilijat: Maija Kanervan, Ritva Korhosen, Hanna Meuronen-Majamaan, Kikka Nyrénin, Sirpa Ojalan sekä Marja-Leena Pulkkisen.

Näyttely tarjoaa kesäisiä värejä, iloa ja elämyksiä!

Pop-up Garderobi - 8.6.-5.7.2023

Patinan kesä alkaa värikkäällä pop-up Garderobilla!

Patinan ihanan kesän aloittaa pop-up Garderobi värikkäillä afrikkalaisilla kankailla ja hulmuavilla pellavamekoilla.

Gallerian valloittaa lisäksi Humbugin nahkaiset pikkulaukut ja pannat, Littlebit designkorvakorut, Mama Esterin käsintehdyt korvakorut sekä tansanialaiset korit. Kaiken tämän lisäksi Garderobissa on esillä taiteilija Essi Peltosen voimaannuttavaa grafiikkaa.

ATELJEEN AARTEET - 5.5.-7.6.2023

Perinteinen Ateljeen Aarteet -ryhmänäyttely aukeaa pe 5.5. Avajaisia vietetään klo 17-19!

Ateljeen Aarteet -näyttely avautuu taas. Yhteensä 8 taiteilijan teoksia on ihailtavana Galleria Patinassa toukokuusta kesäkuun alkuun saakka. Ripustus on tuttuun tapaan runsas. Näyttelystä löytyy niin uusia kuin vanhojakin teoksia, joita on toteutettu monipuolisesti eri tekniikoin. Ostetun teoksen saa heti mukaansa ja näin näyttely elää koko ajan!

Tänä vuonna mukana olevat taiteilijat ovat:
Elina Laine, Kristiina Lähteenmäki-Hein, Outi Markkanen, Tiina Pitko, Risto Puutio, Pipa Rauhamäki, Maarit Siltamäki sekä Ilpo Soikkeli.

Väristä Väriin – 6.4.-3.5.2023

Väristä Väriin -näyttely esittelee huikean keväisen väripaletin!

Näyttelyssä mukana olevien viiden taiteilijan värikkäät teokset sisältävät paljon iloa ja energiaa. Haluamme, että Väristä Väriin -näyttelymme auttaa karistelemaan pitkän talven kannoilta ja herättelee uuteen kevääseen. Otetaanko värit yhdessä vastaan?

Mukana olevat taiteilijat ovat: Eeva Forsström, Jaana Kangas, Tuija Nieminen, Minja Revonkorpi sekä Eija Voutilainen.

LUONTO HUOMENNA – 3.3.-5.4.2023

Luonto Huomenna -näyttely tuo yhteen kuuden taiteilijan näkökulmia luonnosta. Upeiden, eri tekniikoilla toteutettujen teosten kautta näyttely heijastelee suhdettamme luontoon sekä eläimiin. Samalla näyttely herättelee pohtimaan luonnon tulevaisuutta - sen huomista: millainen suhteemme luontoon tulee olemaan tulevaisuudessa ja miten siihen kannattaisi suhtautua? Miltä luonto ylipäätään näyttää? Heijasteleeko se nykyhetkeä ja millä tavalla?

Mukana olevat taiteilijat ovat: Pekka Anttila, Camilla Fjäder, Juha Isometsä, Marianne Kantanen, Tarja Pitkänen sekä Paavo Stenius.

Ullan viimeinen toive 14.2.-28.2.2023

Ullan viimeinen toive - hyväntekeväisyystapahtuma

Edesmenneen ystäväni farmaseutti Ulla Virran viimeisiä toiveita oli tukea tyttöjen koulutusta Tansaniassa.

Hyväntekeväisyystapahtuma oli Ullan idea ja myytävät tavarat ovat hänen perintönsä tytöille. Myynnissä tulee olemaan muun muassa taidetta, suomalaista designia, koriste-esineitä sekä muutamia valittuja paloja Ullan garderobista, joiden tuotto käytetään lyhentämättömänä koulutuksen tukemiseen.

Ulla tuki kanssani vuosia Zianahin, Leilan, Tunun, Agnesin, Evanian ja Glaudian koulunkäyntiä Mufindin alueella.

Hyväntekeväisyystapahtuma kestää kokonaisuudessaan 14.2.-28.2. välisen ajan. Jos haluat olla osa Ullan tapahtumaa ja tukea ostamalla jotain, saat tavaran heti mukaasi!

Tansanialaisia tuotteita & värikästä taidetta 1.1.-14.2.2023

Patina esittelee tuulahduksia Tansaniasta! Tammikuun näyttelyssä esillä on paljon taidetta sekä tansanialaisia tuotteita, joiden tuotto käytetään lyhentämättömänä Mufindin alueen lasten koulutuksen tukemiseen. Tuotteisiin lukeutuu mm. käsintehtyjä koreja ja koruja sekä Neema Craftsin pussukoita, pehmoeläimiä ja viirejä.

Tervetuloa ihastumaan taiteeseen, väreihin sekä käsityönä tehtyihin tansanialaisiin tuotteisiin!

Patinan Joulusalonki 7.11.-30.12.2022

Patinan perinteinen Joulusalonki on avautunut! Joulusalonki esittelee suomalaista taidetta sekä kauniita joulutuotteita afrikkalaisella twistillä.

Tämän joulusesongin taiteilijat ovat:
Maria Pihl, Kikka Nyrén, Heli Väisänen, Ritva Korhonen, Virpi Salo, Pekka Anttila, Katja Mesikämmen, Sari Pelho sekä Lauantaitaiteilija.

Lisäksi salongista löytyy paljon käsityötuotteita Tansaniasta, Art Anttilan saippuoita, Desicon kynttilöitä, joulukortteja sekä laaja valikoima erilaisia joulupalloja, tottakai! Kaiken tämän ihanuuden lisäksi yrittäjä Ella on tehnyt nahkakantisia muistikirjoja hyväntekeväisyysmyyntiin.

Kassakaapin Kätköistä 7.10.-2.11.2022

Kassakaapin kätköistä -näyttelyssä ovat mukana 8 upeaa taiteilijaa: Essi Peltonen, Päivi Meriläinen, Susanna Seriola-Vesa, Laura Pohjonen, Elina Luukanen, Inari Krohn, Mari Arvinen, Leena Talvitie.

Mukana on niin uudempia kuin vanhempiakin töitä; grafiikkaa, maalauksia ja vedoksia. Monet teoksista tulevat olemaan ensimmäistä kertaa Patinan näyttelyssä esillä!

Taide Kiertoon - 10.9.-5.10.2022

Taide Kiertoon -näyttely on täällä taas!

Jo perinteeksi muodostunut Taide Kiertoon -näyttely kokoaa galleriaan uutta kotia etsiviä teoksia. Toisille tarpeettomat teokset saavat näin mahdollisuuden löytää tiensä uusille omistajille ja olla toisille aarteita! Kuvataiteilija ja taidekriitikko Hannu Castrén on arvioinut kaikki mukana olevat teokset. Näyttelyssä on tänä vuonna esillä maalauksia, grafiikkaa sekä akvarelleja.

Annetaan yhdessä taiteelle uusi koti ❤️

Sateenkaaren Sävyissä - 8.7.-7.9.2022

Galleria Patina täyttyy taas ihanasta, värikkäästä naivismista! Yhteisnäyttely tarjoaa oivaltavia teoksia elämästä, jotka ovat täynnä pieniä ja hauskoja yksityiskohtia. Tänä vuonna mukana on kymmenen upeaa naivistitaiteilijaa!

Mukana olevat taiteilijat ovat:

Ulla Aatinen, Maija Kanerva, Elina Kautto, Minna Lehväslaiho, Kåira, Talvikki Lusa, Salla Lylynoja, Kikka Nyrén, Marja-Leena Pulkkinen sekä Tarja Rinta.

Tervetuloa nauttimaan väreistä ja ilahduttavan oivaltavasta naivistitaiteesta 💚💗

Ateljeen Aarteita - 3.6.-6.7.2022

Perinteinen Ateljeen Aarteita -näyttely on taas auki! Yhteensä 16 taiteilijan ateljeen aarteita on ihailtavina ja löydettävinä Galleria Patinassa kesäkuun ajan. Näyttelyn ripustus on värikäs ja runsas, mukana on niin uusia kuin vanhojakin teoksia sekä eri kokoisia ja eri tekniikoin toteutettuja töitä. Ostetun teoksen saa heti mukaansa ja näin näyttely elää koko ajan!

Tänä vuonna mukana olevat taiteilijat ovat:

Jouko Behm, Hannu Castrén, Maija Kanerva, Vilma Kivelä, Kati Lahtinen, Elina Laine, Henna Laine, Niko Lindström, Maria Pihl, Ursula Rautell, Arto Revonkorpi, Virpi Salo, Maarit Siltamäki, Emilia Tulla, Yrjö Varjanne ja Sonja Vektomov.

Tule käymään ja löytämään taideaarteita <3

Susanna Seriola-Vesa, "ENIGMATIC" 6.5.2022 – 1.6.2022

"Säteilevät ja valovoimaiset ihmiset, joiden olemus erottuu suurestakin joukosta, ovat arvoituksellinen ilmiö. Olen saanut elämäni varrella tutustua muutamaan tällaiseen henkilöön. Heidän persoonansa ja karismansa vetävät selittämättömästi puoleensa ulkonäöstä tai muusta olemuksesta riippumatta.

Miksi joku säteilee ja luo ympärilleen valoa ja energiaa? Elämänkokemukset ja merkittävät tapahtumat ovat varmastikin suuressa osassa, mutta toisaalta tällaisia henkilöitä löytyy pikkulapsienkin joukosta. Eläinkin voi olla erittäin mystinen ja karismaattinen, ei pelkästään ihminen.

’Mystinen’ tarkoittaa henkistä, joka ei ole aistien havaittavissa eikä tieteellisesti todistettavissa. Olemme kuitenkin tietoisia ’mystisen’ läsnäolosta ja se vaikuttaa meihin persoonasta riippuen enemmän tai vähemmän. Olen yrittänyt tavoittaa maalauksissani tätä vangitsevaa ja kiehtovaa ominaisuutta, jonka salaisuutta en osaa sanoin selittää." / Seriola-Vesa

Jatkuvuus - 9.4.-4.5.2022

"Vaikka ympäriltämme katoaa asioita, esineitä ja eläviä olentoja, jatkuvuuden näkökulmasta tapahtuu koko ajan kehitystä ja muutoksia. Energia ei katoa, vaan se on ajassa tapahtuvaa liikettä muodosta toiseen, esimerkiksi kun toukasta syntyy perhonen. Jatkuvuus voi ilmetä teoksessa päättymättömyytenä tai olemalla esimerkiksi muuntuva kokonaisuus. Jatkuvuus voi olla myös tuttua, lohduttavaa ja turvallista; pysyvyyttä yli sukupolvien.

Jatkuvuus on kykyä vastaanottaa ja käsitellä niitä asioita, jotka meissä sekä yksilöinä että kollektiivin jäseninä tapahtuu; joko tiedostaen tai tiedostamatta."


Jokainen taiteilija lähestyy aihetta omien kokemusten, oivallusten ja havaintojensa kautta. Myös materiaalit ovat vapaat ja jokaisen oma valinta. Esillä on yhteneväinen kokonaisuus erilaisista materiaaleista hyvin erilaisia teoksia.

Monipuolisesti muotoilun, käsityön ja kuvataiteen kentällä toimiva 10+1 Taidekollektiivi on perustettu syksyllä 2019. Tekijöitä yhdistää Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry, jonka jäsenistä ryhmä koostuu. Tekijät toimivat muotoilun, korutaiteen, kuvataiteen sekä opetuksen parissa.

Ryhmään kuuluu 11 henkilöä, joista näyttelyssä ovat mukana taiteilijat: Henni Eliala, Niina Hiltunen, Anni Jokinen, Petra Jäppinen, Anu Kirkinen, Saija Lehtonen, Kukka Rantanen ja Laura Saarivuori-Eskola.

Power 4.3.2022 – 6.4.2022

Leena Hambergin Power -näyttelyn teokset kertovat monta tarinaa elämän voimasta.

"Elollisen voima on täynnä ihastelua. Eläin- ja kasvikunnan tarpeellisuus sekä monipuolisuus, ihmisen kyky oppia ja luoda uutta ylläpitävät omia voimiani. Monipuolinen taiteilu on elämäni ilo ja olenkin laaja-alainen maalari. Tämä näkyy teoksissani aina maisemien taivaanrannoista muotokuvien tarkkoihin yksityiskohtiin asti."

Hambergia kiehtoo elämän ihana monikerroksellisuus: eläimet, ihmiset, materiaalit tai tunnetilat.

"Se, miltä kaikki tuntuu, on merkittävä lisä tekemiseeni. Niin ilosta kuin surustakin voi maalata ja haluan myös säilöä näitä erilaisia tunteita maalaamalla. Pienen lapsen olemisen keveys ja riemu tai aikuisen tieto ja kokemus ovat haasteita, joita haluan ja pyrin tavoittamaan. On riemullista saada nauttia tunnelmista, valosta ja väreistä työstämällä niitä flow:ssa kankaalle."

Myös muistojen kirjo on loppumaton aarrearkku, josta maalaukset saavat inspiraatiota.

"Ilosta ja kasvun riemusta jokainen kukkanen kukkii keväisellä laitumella, jonne lehmät kirmaavat. Samalla jokainen korsi tietää jo siemenenä, miten kasvaa ja kuihtua. Mennyt ja tuleva ovat tässä ja nyt. Muistot meissä ovat voimavaroja tähän päivään ja huomiseen."

Pappatunturit valokuvissa läikäyttävät Hambergin mieleen lapsuuden ihanien kesien muistot, tuoksut ja kiehtovan jännityksen.

"Mopo-maalaukset kuskaavat minua voimallaan muistojen halki kiitollisuuteen sukulaisista, ystävistä ja tuttavista. Vanhakin on kaunista. Ei menopelin hienous tai huonous vaan mahdollisuus kulkea eteenpäin on se, mikä antaa voimaa kohdata uusia seikkailuja."

Hyväntekeväisyysnäyttely Twitange 8.1.2022 – 2.3.2022

Patinan näyttelyvuosi 2022 alkaa hyväntekeväisyysnäyttelyllä, joka koostuu Patinan tallin 25 taiteilijan lahjoittamista teoksista.

Myynnin tuotto käytetään lyhentämättömänä Ellan Tansanian matkoilla henkilökohtaisesti tutustumien orpolasten koulukenkiin, -pukuihin, -reppuihin ja muihin koulutarvikkeisiin. Haluamme yhdessä auttaa lapsia koulutiellään, koska me kaikki tiedämme, että koulutus on ainoa tie pois köyhyydestä.

Näyttelyn nimi Twitange tarkoittaa hehe-kielellä ”auttaa toinen toistamme” – alue on hehe-kansan aluetta ja se on lähes kaikkien kotikieli.


Näyttelyssä mukava olevat taiteilijat ovat:
Ulla Aatinen, Pekka Anttila, Jouko Behm, Hannu Castrén, Justine F, Eero Heikkinen, Riikka Helminen, Marja-Muusa Hämäläinen, Maija Kanerva, Eila Kinnunen, Anu Kirkinen, Ritva Korhonen, Panu Koskimies, Niko Lindström, Olga Malytcheva, Outi Markkanen, Päivi Meriläinen, Essi Peltonen, Tarja Pitkänen, Risto Puutio, Pipa Rauhamäki, Virpi Salo, Maarit Siltamäki, Emilia Tulla, Yrjö Varjanne.


Näyttelyssä on mukana myös paikallisten lasten ja nuorten itse ottamia valokuvia omasta arjestaan.

Joulusalonki– 3.11.2021 alkaen

Patinan tunnelmallinen, värikäs ja boheemi Joulusalonki avautuu jälleen! Joulusalonki tarjoaa taidetta, taidekäsityötä ja kansainvälisiä sisustustuotteita afrikkalaisin maustein. Tänä vuonna taiteilijoina mukana ovat Merja Nykänen-Naukkarinen, Kikka Nyrén, Ritva Korhonen, Heli Pukki, Anja Santala ja eestiläinen Kadi Kurema. Taiteilijoilta löydät mm. keramiikkaa, grafiikkaa, maalauksia, kalentereita, uniikkeja kortteja ym. mielenkiintoista.

Joulusalongista löytyy myös erittäin laaja valikoima kauniita joulupalloja, joulukortteja, kynttilänjalkoja sekä Desicon värikylläisiä kynttilöitä – kaikkea pientä piristävää sisustukseen. Hurmaannu myös samettisesta torkkupeitosta sekä Vanilla Flyn pehmeistä ja värikkäistä kasseista ja pussukoista. Ihania lahjoja ystävälle tai itselle!

Myös Afrikka-teema on salongissa vahvasti läsnä: paljon erilaisia afrikkalaisia kankaita, mekkoja, koreja ja korvakoruja ym. nyt saatavilla Patinan Joulusalongista. Lisäksi voit vielä osallistua ja tukea Patinan yhteistyöprojektia ja osallistua tansanialaisen Mufindin orpolasten kylän avustamiseen ostamalla orpolasten itsensä piirtämiä postikortteja, lapasia ja käsintehtyjä muistikirjoja. Tuotto kokonaisuudessaan menee suoraan Mufindin orpolapsille.

Koronan karkoitus – käsityö- ja harrastetaiteen näyttely 8.10. – 3.11.2021

Patinan lokakuun näyttely Koronan karkoitus on Eläkeliiton Keski-Suomen piirin jäsenistön käsityö- ja harrastetaiteen näyttely, jonka myötä Eläkeliitto haluaa tuoda esille eläkeikäisten aktiivisen elämäntavan ja luovuuden.

Korona on koetellut meitä kaikkia ja erityisesti nuorten jaksamisesta on oltu huolissaan, mutta myös ikäihmiset ovat riskiryhmänä kärsineet tiukoista rajoituksista. Käsillä tekemisellä on ollut suuri merkitys pandemian aikana ja Patina haluaa olla mukana tukemassa ja antamassa näkyvyyttä keskisuomalaisille eläkeläisille. Näyttelystä löytyy laaja ja monipuolinen kattaus eri materiaalein ja tekniikoin tehtyjä käsitöitä ja ITE-taidetta.

Koronan karkoitus -näyttely liittyy Eläkeliiton Keski-Suomen piirin Enemmän Elämään! -kampanjaan.

Taide kiertoon 3.9. – 6.10.2021

Galleria Patinan Taide kiertoon -myyntinäyttely on koottu yksityisiltä taiteen omistajilta, jotka jostain syystä haluavat löytää omistamalleen taiteelle uuden kodin. Myyntinäyttelyn ripustus on runsas ja pääpaino on keskisuomalaisessa kuvataiteessa.

Tule tutustumaan näyttelyn mielenkiintoiseen tarjontaan, joka sisältää sekä maalauksia että grafiikkaa monilta eri vuosikymmeniltä. Mukana mm. Helmer Selin ja Helmer Nelin sekä Oiva Syyrakki, Matti Särkkä, Felix Ojanen, Erkki Heikkilä, Urho Lehtinen jne. Uudempaa sukupolvea edustaa Ulla Virta, Samuli Heimonen, Kaj Stenvall ja Minja Revonkorpi. Voit löytää näyttelystä kauan kaipaamasi taideteoksen edullisesti tai nähdä yllättäviäkin keskisuomalaisia taideaarteita, jotka ovat olleet vuosia jonkun toisen seinällä yleisiltä katseilta piilossa.

2.7.-1.9.2021 Värien viemää

Kehystämö Galleria Patinan kesän 2021 Värien viemää naivistinen yhteisnäyttely tarjoaa elämän iloa ja humoristisia oivalluksia kahdeksan kotimaisen naivistitaiteilijan voimalla. Tällä kertaa mukana ovat Sinikka Hurskainen, Maija Kanerva, Kåira, Talvikki Lusa, Merja Nykänen-Naukkarinen, Kikka Nyrén, Heli Pukki ja Aimo Vuorinen.

Naivistitaiteilijat ovat optimistisia oman tiensä kulkijoita ja jokaisella on oma tyylinsä tuoda luovuutensa esiin. Yhteistä naivisteille kuitenkin on usein värikkyys, elämän ilo ja mielenkiintoiset tarinat – taiteen kautta voi jakaa hyviä ajatuksia ja voimauttaa katsojaa.

4.6.–30.6.2021 Susanna Kääntä, TASAPAINO

Galleria Patinan kesäkuun näyttelyssä nähdään valokuvaaja Susanna Käännän neulanreikäkuvia. Kääntä on ottanut muotokuvia 40 minuutin valotusajalla, jolloin kuvien yksityiskohdat sumentuvat ja hahmot alkavat muistuttaa toisiaan. Kuvat on otettu digitaalisella neulanreikäkameralla, jossa optiikan tilalla on rei'itetty alumiinilevy.

"Projektini alkoi vastalauseena koko ajan kiihtyvälle vauhdille, tehokkuudelle ja loputtomalle kuvavirralle kertakäyttöisine someselfieineen. Se on myös tutkielma ihmiskehon vakaudesta, johdonmukaisuudesta ja ajasta."

Keskisuomalaistunut valokuvaaja Susanna Kääntä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Hän aloitti kuvaamisen 2000-luvun alussa ja valokuvausopintojen jälkeen hänestä tuli yrittäjä noin 12 vuotta sitten. Uransa ajan hän on kuvannut pääosin muotokuvia, ja asiakastyön ohessa hänen taiteellisissakin projekteissaan tarkastelun kohteena on useimmiten ihminen.

Patinan basaari Yläkaupungin katujuhlissa 7.8. klo 11-14

Yläkaupungin katujuhlien aikaan Patinan lipan alla pääsee maistelemaan Tansanian teetä herkullisten woffelien kanssa! Woffeleita tarjolla myös gluteenittomina ja vegaanisina! Basaarin pöydät ovat pullollaan värikkäitä tekstiilejä, etelän lämpöisiä koruja sekä muita sisustustuotteita. Kaiken tämän lisäksi lipan alta löytyy kirpputori.

Päivän tuoton käytämme hyväntekeväisyysprojektiimme etelä-tansanialaisten lasten hyväksi. Tuoton käyttötarkoitus on hylättyjen lasten ja orpolasten auttaminen Mufindin alueella Etelä-Tansaniassa. Tuotot menevät koulupukujen hankintaan, koulumaksuihin, hygieniatuotteisiin, vessojen rakentamiseen, koululounaaseen, lääkärimaksuihin ja lääkekuluihin.

7.5.-2.6.2021 Uudet kuviot – kollaasimaalauksia

Tuula Vuolio-Vallenius maalaa ja tekee Gelli plate -painantaa lehtien sivuille ja vanhojen muistiinpanojen tai lähdeluetteloiden päälle. Vanhojen kuvioiden ja värien päälle muodostuu uusia kuvioita, viivoja ja värejä. Hän repii maalatut sivut ja sommittelee palaset uudestaan. Revittyjen ja peittyneiden tarinoiden ja kuvien tilalle syntyy uusia. Pientä pilkistystä vanhasta voi kuitenkin uusien kuvioiden takaa näkyä. "Minulle merkityksellistä on myös itse tekemisen prosessi: lehtien ym. sivujen valikoiminen, niiden maalaaminen ja repiminen sekä uudelleen sommittelu. Inspiroidun kaupungista ja siihen kietoutuvasta luonnosta", hän kertoo.

Tuula Vuolio-Valleniukselle maalaaminen on rakas harrastus, mutta taide ja taiteen tutkimus on ollut tärkeä ja iso osa hänen opiskelujaan, työtään ja elämää. "Kaupunki, kaupunkisuunnittelu, kaupungin dynamiikka sekä kaupungin ja luonnon suhde ovat inspiraationa maalausteni taustalla. Myös Uudet kuviot -näyttelyn teoksia tehdessäni ajatukseni kulkivat kaupunkien kaduilla”, hän kertoo. Vuolio-Vallenius on neljännen polven kaupunkilainen ja jyväskyläläinen, mutta Muuratsalossa asuvana hän kokee, että luonto on kietoutunut tiiviiksi osaksi hänen tärkeäksi kokemaansa kaupunkilaisuutta ja kaupungin kulttuuriympäristöä.

Näyttely avautuu perjantaina 7.5. ja näyttelyyn on vapaa pääsy.

pe 30.4.2021 Afrikkalainen basaari Patinan lipan alla

Ellan toinen koti sijaitsee Tansaniassa. Mufindin orpokylän lapset sulattivat Ellan sydämen vuonna 2018 ja siitä asti hän on tehnyt kylän kanssa yhteistyötä ja auttanut parhaansa mukaan. Ellan ja muiden suomalaisten hyväntekeväisyystyöntekijöiden toimesta lapset ovat saaneet konkreettista apua. Koulutarvikkeita, vaatteita ja arjen olennaisia tavaroita on hankittu ja keräys jatkuu. Auttaminen ei kohdistu pelkästään Mufindiin, naapurissa sijaitsevassa Ludilon kylässä Ella käy myös auttamassa ja on rakennuttanut talon neljälle sisarukselle.

Vappuaattona perjantaina 30.4. klo 12-17 Patinan lipan alle rakentuu afrikkalainen basaari. Basaarissa on myynnissä mm. tansanialaisia koreja ja koruja, vaatteita, taidetta, kirpputorituotteita sekä tietysti simaa ja munkkeja vapun kunniaksi! Kaikki basaarin tuotot menevät Mufindin ja Ludilon lasten ja nuorten hyväksi.

Toivomme, että käytät basaariostoksia maksaessasi Mobile Pay:tä tai käteistä. Voit auttaa myös lahjoittamalla rahaa suoraan. Keräysaika on 30.4. – 29.7.2021 ja keräykseen on pienkeräyslupa, nro: RA/2021/525

3.4.-5.5.2021 Ateljeen Aarteet - Mitä kaikkea?!

Perinteinen Ateljeen Aarteet - Mitä kaikkea?! -näyttely. 15 taiteilijaa tuo oman ateljeensa aarteita katselijoiden löydettäväksi galleria Patinaan. Näyttelyn ripustus on värikäs ja tiukka, mukana on niin uusia kuin vanhojakin eri tekniikoin toteutettuja teoksia, mm. maalauksia, grafiikkaa ja keramiikkaa. Ostetun teoksen asiakas saa heti mukaansa ja näin näyttely elää koko ajan.

Tänä vuonna mukana olevat taiteilijat ovat Ulla Aatinen, Pekka Anttila, Henna Cantrell, Hannu Castrén, Juha Isometsä, Eila Kinnunen, Maija Koponen, Panu Koskimies, Kadi Kurema, Niko Lindström, Sari Linna, Maria Phil, Minja Revonkorpi, Emilia Tulla ja Yrjö Varjanne.

6.- 31.3.2021 Andante – suomalaista grafiikkaa

Galleria Patinan maaliskuun näyttely esittelee laajan kattauksen klassista grafiikkaa tunnetuilta suomalaisilta taidegraafikoilta vuosilta 1981-2018. Mukana näyttelyssä ovat taiteilijat Inari Krohn, Elina Luukanen, Laura Pohjonen, Christina Snellman ja Seppo Tamminen.

5.2.- 3.3.2021 Matkalla

Matkalla -näyttely koostuu Elina Laineen maalauksista ja piirustuksista, sekä Ilpo Soikkelin valokuvista.

Matkalla näyttely kertoo sekä fyysisestä matkanteosta, että omaan taiteilijuuteen johtavasta tiestä, sen etsimisestä ja siihen liittyvästä kasvamisesta. Kaikki on jollakin tavalla matkalla: elämä, luonto, vesi, aika, ihminen ajatuksineen. Matkalla kulkiessa täytyy välillä pysähtyä ja tarkastella millä tiellä on, mihin suuntaan on kasvanut ja mitä on saanut aikaan. Matka jättää aina jäljen paitsi matkalla olijaan, myös hetkeen ja paikkaan missä matka tapahtuu.

Laineen teoksissa näkyy ennen kaikkea kokeilevuus. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti vahva viiva, valon ja varjon leikki, sekä muotojen ja värien tasapaino. Soikkelia kiehtoo vastavalon vaikutus ja liikkeen sekä liikkeen suunnan vangitseminen. Mustavalkokuva tuntuu kaikkein omimmalta kuvaamisen alueelta myös digiaikana.

Laine ja Soikkeli ovat sisaruksia ja näyttely on järjestetty Laineen 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

9.1.-3.2.2021 Kehysten kertomaa

Erilaiset muistoesineet unohtuvat usein piirongin laatikon pohjalle tai varaston pimentoon, mutta entäpä, jos kehystäisit ne upeaksi sisustuselementiksi? Perinteisesti kehyksellä viimeistellään, rajataan ja suojataan taideteos, nyt Patinan tammikuun näyttely esittelee lukuisia erilaisia mahdollisuuksia kehystää esimerkiksi isoisältä saatu taskukello tai isotädin ihana rintakoru – näin voit ottaa ne osaksi kodin sisustusta tai tehdä niistä persoonallisen lahjan seuraaville sukupolville.

Tervetuloa Kehysten kertomaa -näyttelyyn ja löytämään uusia ideoita tärkeiden muistojen kehystämiseen ja esille laittamiseen. Osa näyttelyn kehystysmalleista sisältöineen on myös myynnissä näyttelyn ajan 9.1. - 3.2.2021. Lisää kehystysideoita Kalaliike Mäkisen näyteikkunasta kadun toiselta puolelta.